maanantai 16. marraskuuta 2009

Neljännet rakennustalkoot

Varsin kosteissa olosuhteissa aloitettiin toisien pitkien hirsien veisto. Jatkuvat sateet aiheuttivat rakennuspaikan muuttumisen mutavelliksi. Veistelyn lomassa alkoi itää ajatus paikan vaihdosta, mikäli säät jatkuvat samanlaisina. Toiselle puolelle saatiin pitkä hirsi piirrettyä ja varaukset sahattua. Toisen puolen hirrestä veisteltiin Vuolu-Villellä pala pois, jotta se saatiin korkeudeltaan sopivaksi. Piirto jäi seuraavaan kertaan.

Paikalla: Sope, Markku, Tuomas, Matti ja Vesa

perjantai 13. marraskuuta 2009

Kolmannet rakennustalkoot

Toisen hirsikerran lyhyet hirret saatiin sovitettua paikalleen. Tuomas ja Sope harjoittelivat pitkän varauksen piirtämistä ja pienellä säätämisellä hirret saatiin sopimaan paikalleen. Sope jopa harjoitteli itse varauksen sahausta ja sekin sujui varsin mallikkaasti ensimmäiseksi varaukseksi.

Paikalla. Sope, Markku, Tuomas

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Alustan modifiointia

Alusta vaati vielä pientä modifiointia. Sisänurkkin lisättiin kulmaraudan pätkät, jotka pitävät kehikon alustassa paikallaan.

Paikalla: Sope, Tuomas

tiistai 10. marraskuuta 2009

Toiset rakennustalkoot

Rakentamista päätettiin jatkaa heti maanantaina, jotta jo opitut asiat eivät pääse unohtumaan. Työ aloitettiin vanhan kertaamisella, eli toinen ensimmäisen hirsikerran pitkistä hirsistä veistettiin ja asetettiin paikallee. Työn tuoksinassa Sopen moottorisahan teräketju todettiin kelvottomaksi. Vinkkinä nille, jotka teroittavat teräkejun rälläkällä: pitäkää laikka kaukana purupiikeistä! Seuraavaksi aloitettiin uuden asian, eli pitkän varauksen teon opettelu. Eihän sekään mitään ydinfysiikkaa ollut, mutta kait Markku saa vielä ainakin yhden pitkän varauksen teon tulla näyttämään, ettei tule suotta polttopuita :-) Ensimmäinen toisen hirsikerran hirsis saatiin paikalleen ja samaan hirsikertaan muut hirret on jo katsottuna ja määrämittaan sahattuna.

Paikalla: Sope, Markku, Tuomas

Seuraavat talkoot: Pe 13.11 iltapäivästä. Lisätietoja tarvittaessa Sopelta.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Ensimmäiset rakennustalkoot


Ensimmäiset rakennustalkoot ovat takana. Maanantaina Sope ja Tuomas jo ottivat varaslähdön purkamalla taapelista laudat ja lankut omaan kasaansa. Tänään perjantaina Sope, Tomi ja Tuomas levittivät hirsikasan helpommin käsiteltävään muotoon vaihtolava-alustan ympärille. Niittylän Heikki ystävällisesti lainasi traktoriaan avuksia, kiitos siitä. Markun saavuttua alkoi varsinainen hirsirakennuksen opettelu.

Samalla kun muut aloittivat ensimmäisen hirsikerran pystytyksen, Sope teki pieniä modifikaatioita alustaan. Tilattaessa ei tullut nimittäin mieleen tilata riittävän suuria reikiä kehikon läpi tulevia kierretankoja varten. Kulmahiomakoneella reijät suurenivakin varsin vaivattomasti. Pitkän sivut päätettiin aloittaa paksuilla hirsillä, jotka tuovat kyllä näköä valmiiseen rakennukseen. Tutuiksi ensimmäisellä oppitunnilla tulivat niin Vuolu-Ville kuin nurkkaliitoksetkin. Sankassa lumisateessa ensimmäinen hirsikerta saatiin valmiiksi toista pitkää hirttä lukuunottamatta. Manukin saapui loppuvaiheessa ihmettelemään hirsirakennuksen saloja.

Paikalla: Sope, Markku, Manu, Tomi, Tuomas


perjantai 6. marraskuuta 2009

Mistä kaikki alkoi

Lippukunnallamme on hieno kota Mustialassa Särkijärven rannassa. Jotakin sieltä vielä kuitenkin puuttuu ja se on sauna. Vuonna 2007 saimme aikaiseksi päätökse saunan rakentamisesta ja talvella 2008-2009 sauna alkoi materialisoitua toden teolla. Saunan päämitat alkoivat hahmottua ja käytännön syistä sauna päätettiin rakentaa vaihtolavalle. Sope, Jari, Tomi ja Niittylän Aatu kaatoivat puut Mustialan metsästä, josta ne kuljetettiin sahalle. Sahalla tukit muotoutuivat pelkkahirsiksi ja sahalta hirret jatkoivat matkaa Artsin takapihalle taapeliin.

Keväällä 2009 hankittiin vaihtolava-alusta Kip-Man Oy:ltä Huittisista. Autoilija Antti Örn kuljetti alustan Tammelaan hirsitaapelin viereen ja pääosat saunaan olivatkin koossa. Syksyllä Sope aloitti toden teolla tärkeän etsinnän. Sauna oli nimittäin päätetty saada pystyyn omin voimin, mutta kukaan meistä ei ole ennen hirsisaunaa rakentanut. Lopulta mestariksi löytyi vanha tuttu, Liesjärven Metsäoppilaitoksen opettaja Markku Viitanen. Viimeinenkin pala palapelistä oli löytynyt ja nyt olemme siinä pisteessä että sauna alkaa rakentua.